Vuosi 1974. Punaisilla nahkasohvilla istui  seurakunnan sisaria. Minä kerroin heille siitä, miten olin käynyt isän kanssa pappilassa saarnaamassa. Saimme sieltä lentävän lähdön. Minulla oli hyvä mieli, sillä tiesin tehneeni Jehovan tahdon.  

 

Vuosi 1984. Ensimmäisen kerran huomasin kiinnostuvani miehistä 14-vuotiaana. Kiimainen teini-ikä. Se tuntui tosi luonnolliselta. Tajusin heti samalla hetkellä, kun paidaton mies pisti sydämeni sykkimään, että tämä ei ole oma valintani. Olen syntynyt homoksi.  Se aika oli muutenkin tosi ahdistavaa. No, kenenpä teini-ikä ei olisi. Halusin jäädä kotiin mieluummin katselemaan euroviisuja kuin mennä kokoukseen valtakunnansalille. Katselin salaa Dynastiaa ja siellä oli ensimmäinen homo jonka koskaan näin, Steve.  (Vaikka meidän koulun opinto-ohjaajasta liikkui kyllä huhuja) Niihin aikoihin luulin kiinnostuneeni urheilusta. Los Angelesin olympialaiset ja miesten uinti. 

 

Vuosi 1994. Minua oli kaksi. Innokas saarnaajapoika joka kulki ovilla Vartiotorni kädessä ja irstaileva homo joka ei enää pysynyt laskuissa siinä kuinka montaa miestä oli hoidellut.  Mitä enemmän tein "syntiä" sitä paremmin minulla tuntui menevän seurakunnassa. Väkisinkin siinä usko alkaa horjumaan. 

 

Vuosi 2004 Seurakunnan sisaria tulee kadulla vastaan. Kääntävät pään pois. Olen hylkiö, erotettu, luopio. Yksi ystävä minulla on. Yksi on parempi kuin ei yhtään. 

 

Vuosi 2014 Kihlajaisistamme on kaksi vuotta. Suunnittelen miesystäväni kanssa häitämme.